Sadepäivänä mikään ei ole niin mukavaa kuin leipominen! Herättyäni lähempänä kolmea iltapäivällä, olin siis ollut yövuorossa, olo oli siinä määrin koomainen, ettei opiskelu olisi ollut missään määrin mielekästä. Uloskaan ei sateen takia erityisesti houkuttanut lähteä: hyvä syy viettää loput iltapäivästä keittiössä...
Hetken asiaa pohdittuani päätin leipoa pitkästä aikaa kaurapitsejä ja aloin kaivella aineksia esille. Kaapistani ei kuitenkaan löytynyt tavallisia kaurahiutaleita: pelkästään omena & inkivääri -kaurapuuroa. Onneksi se sopii kaurapitseihin erinomaisesti! Lisäsin vielä hieman omenamehua sekä jauhettua inkivääriä ja kanelia, ja nom nom hyvää tuli.
Ohjeesta tulee 16-20 keksiä.
100 g margariinia
2 dl omena & inkivääri -kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl kanelia
ripaus suolaa
3 rkl omenamehua
Sulata margariini ja nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kuivat aineet (myös sokeri) keskenään. Lisää margariinisula ja omenamehu. Sekoita tasaiseksi.
Nostele kahdella lusikalla nokereita leivinpaperille. Jätä paljon tilaa leviämiselle. Paista 180 asteisessa uunissa 8-12 minuuttia, tai kunnes keksit alkavat hieman ruskistua reunoista. Keksit jähmettyvät jäähtyessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti