maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mansikka-valkosuklaa-tartaletit

Nämä ihanat mansikkaleivokset sopivat vaikkapa aurinkoiseen kesäiltapäivään. Rapea pohja, mehukkaat mansikat ja ilmava vaahtotäyte. Nam! 

Ohjeella tulee noin 20 leivosta.





Pohjat


170 g vehnäjauhoja
60 g tomusokeria
100 g voita
1 keltuainen

Siivilöi kulhoon jauhot ja sokeri ja sekoita. Mikäli käytät suolatonta voita, lisää ripaus suolaa jauhoihin. Lisää kuutioitu kylmä voi ja nypi seos murumaiseksi. Lisää keltuainen ja painele taikina kimmoisaksi palloksi. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään puolen tunnin ajan.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä hieman tartalettivuokaa suurempi soikio. Painele taikina vuokaan. Pistele haarukalla reikiä pohjiin.




Laita tartaletit hetkeksi jääkaappiin. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Paista tartaletteja ritilällä uunin alatasolla noin 10 minuuttia tai kunnes ne saavat aavistuksen väriä reunoihin. Irrota jäähtyneinä vuoista.


Täyte


300 g tuoreita mansikoita
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
125 g mascarpone-juustoa
50 g valkosuklaata
1/4 tl vaniljajauhetta

Jätä osa mansikoista syrjään koristelua varten. Pilko loput.

Sulata valkosuklaa. Vaahdota vaniljakastike kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita vaniljajauhe mascarponeen ja yhdistä vaniljavaahdon kanssa. Lisää lopuksi valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää vielä pilkotut mansikat vaahtoon.

Lusikoi vaahtoa tartalettipohjien päälle. Viipaloi koristeeksi mansikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti