Vegaaninen minttubrownies

Pidimme uusille fukseille harjoitussitsit ja tuutorin ominaisuudessa sekä ainejärjestömme emäntänä päädyin kokkaushommiin. Alkupalana oli tarjolla pastasalaatti, pääruokana kasvissosekeitto ja jälkiruokana minttubrownie. Tämä oli jo toinen kerta kun tein sitseille vegaanista minttubrownieta; ensimmäistä kertaa kokeilin näitä viime syksynä. 

Minttubrowniesta on liikkunut monia ohjeita netissä ja keittokirjoissa; tässä siis versio jota itse olen käyttänyt. Ja jos tarkkoja ollaan, kyseessähän on piparminttubrownie, sillä maustoin kuorrutteen piparminttuliköörillä. 

Leivinpeltini ei ole kovin iso (uunin sisäleveys on n. 40 cm) , joten jos omistaa valtaisan uunin, kannattaa ohjetta suurentaa tai sitten käyttää brownievuokaa. Ohjeella tulee 25 palaa.

Pohja

Sekoita:

3,5 dl soijamaitoa

3 dl rypsiöljyä

200g sokeria

200 g ruokosokeria

Sekoita toisessa kulhossa:

340 g vehnäjauhoja

100 g kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

100 g tummaa suklaata rouhittuna

Yhdistä seokset ja levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle leivinpellille. Paista 175 asteessa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Piparminttukuorrute

150 g leivontamargariinia

400 g tomusokeria

1 dl piparminttulikööriä

(sinistä elintarvikeväriä)

Vaahdota pehmeä margariini ja tomusokeri. Sokeri kannattaa lisätä erissä, jotta se ei pöllyä. Lisää piparminttulikööri ja vatkaa tasaiseksi. Mikäli haluat vahvemman värin kuorrutteeseen lisää hieman elintarvikeväriä. 

Levitä kuorrute pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Suklaakuorrute

150 g tummaa suklaata

60 g leivontamargariinia

Sulata suklaa ja margariini kattilassa koko ajan sekoitellen, kunnes saat tasaisen massan. Levitä lastalla piparminttukuorrutteen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa. 

Leikkaa terävällä veitsellä 25 osaan. Leikkaamista helpottaa mikäli lämmität veistä hieman esimerkiksi kuumalla vedellä (kuivaa ennen leikkuuta kumminkin). 

Nautiskele! Parhaimmillaan browniet ovat vasta seuraavana päivänä.

Vegaaninen oreojuustokakku

Kesätyöt ohi ja tällä viikolla alkoi opintohommat tuutoroinnin merkeissä. Viimeiset pari työviikkoa taukohuoneessa oli aktiivista keskustelua vegaanisista juustokakuista; eritoten OREOjuustokakuista. Yllätyin suuresti kun minulle selvisi oreoiden vegaanisuus, eipä olisi tullut ajatelleeksi. Pakkohan sitä oli siis ryhtyä leipomishommiin...

Ohjeella tulee halkaisijaltaan 20 cm kakku. Päällystin vain vuoan pohjan leivinpaperilla ja voitelin reunat, mutta kakku irtoaa helpommin jos viitsii askarrella myös reunoille leivinpaperivuorauksen.

Pohja

1 pkt (14 kpl) oreokeksejä
40g vegaanista margariinia

Päällystä irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Murskaa oreokeksit. Sulata margariini ja yhdistä keksimuruihin. Painele seos vuoan  pohjalle. 

Täyte

1/2 pkt (7 kpl) oreokeksejä
100 g vegaanista tummaa suklaata (50% kaakaota)

1/2 pkt (112 g) Tofutti maustamatonta soijalevitettä
1 pkt (400 g) Alpro go on -soijavalmistetta
1 dl Alpro soijakermaa
1/2 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
2 rkl perunajauhoa
1/2 tl vaniljajauhetta

Koristeluun oreoita ja kaakaojauhetta

Pilko oreokeksit ja suklaa. Yhdistä tuorejuustoon sokeri, sitruunamehu ja vaniljajauhe. Lisää Alpro go on ja soijakerma. Lopuksi siivilöi joukkoon perunajauho ja kaada seos vuokaan keksipohjan päälle. 
Paista 160 asteisessa uunissa 1 h 10 minuuttia, tai kunnes kakku alkaa hieman kohota keskeltä. Kakku kannattaa jättää yöksi jääkaappiin ja maistella vasta seuraavana päivänä.

Mistä tulee ruoan tulisuus?

Suuta polttaa, hikipisarat kihoavat otsalle ja kyyneleet valuvat silmistä. Tuliko maisteltua turhan tulista ruokaa? Lorahtiko liikaa chili-kastiketta?

Moni raaka-aine voi saada ruoan maistumaan tuliselta: chili, mustapippuri, inkivääri, tuore retiisi… Tarkalleen ottaen tulisuutta ei kuitenkaan maisteta vaan se tunnetaan. Ruoan maku välittyy makusilmuissa olevia reseptoreita pitkin; näin havaitaan suolainen, karvas, hapan, makea ja umami. Tulisuus puolestaan vaikuttaa hermopäihin, joista aistimus välittyy aivoihin viidettä aivohermoa eli kolmoishermoa pitkin. 

Nimi kolmoishermo tulee siitä että viidennellä aivohermolla on kolme päähaaraa: yksi hermottaa alaleukaa, yksi yläleukaa ja viimeinen silmiä ja niiden aluetta. Kolmoishermo siis vastaa päänalueen tuntemuksista. Ruuan komponentit voivat aktivoida suussa, nenässä, silmissä ja nenäontelossa olevia hermopäitä, jolloin aistitaan kuuma, polttava, pistävä, terävä ja ärsyttävä tunne. Silmät ja nenä vuotavat, yskittää ja tekee mieli sylkeä ruoka pois; näin elimistö yrittää päästä eroon ärsyttävästä aineesta.

Tulisuuden aistiminen onkin ensisijaisesti suojamekanismi. Esimerkiksi jos pistävän hajuinen kaasu ärsyttää nenässä olevia hermopäitä, sisäänhengitys lakkaa automaattisesti. Tämä suojaa ihmistä hengittämästä haitallisia aineita. Samoin ikävä tunne suussa varoittaa mahdollisista haitta-aineista. Siksi onkin erikoista että tulinen ruoka maistuu niin monille.

Suosiota voidaan selittää esimerkiksi sillä, että ihminen oppii polttavan tunteen olevan vaaraton tiettyjen ruoka-aineiden yhteydessä. Tulisuutta yhdistettynä vaikkapa pippurin aromiin ei koeta uhaksi ensimmäisten kertojen jälkeen. (Itse tosin koen maistelunkin jälkeen useimmat chilikastikkeet edelleen suureksi uhaksi… ehkäpä harjoituksen puutetta.) 

Toisen teorian mukaan tulisuuden suosio perustuu turvallisen uhan läsnäoloon. Tulisen ruoan syöminen tuntuu vaaralliselta ja kivuliaalta, mutta selviytyminen tuo mielihyvää. Huomattavaa on myös tulisuuden aiheuttama aistimus kuumuudesta. Kun ruokaan hupsahtaa chilijauhetta reilulla kädellä, voi syöminen nostaa hien pintaan, sillä aistimus todella on samankaltainen kuin ruuan ollessa lämpötilan puolesta kuumaa. Kylmällä ilmalla tulinen ruoka tuntuu lämmittävän.

Suosittu teoria on myös, että mausteisuus ja tulisuus peittävät pilaantumisen merkit ruoassa. Mausteinen ja tulinen ruoka kun on erityisen tavallista lämpimissä maissa, joissa ruoka on perinteisesti säilynyt hankalammin. Tähän tosin vaikuttanevat myös mausteina käytettävien kasvien luontaiset kasvuympäristöt.

Tulisia aineita

Tulisuus ei ole vain yhden aineen ominaisuus, vaan tulisia yhdisteitä on useita. Nämä yhdisteet voivat olla ei-haihtuvia, jolloin ne havaitaan ennen muuta suussa, tai haihtuvia, jolloin polte tuntuu laajemmin suun ja nenän alueella. Ei-haihtuvia eli suun polttavia yhdisteitä on chilissä, musta- ja valkopippurissa ja inkiväärissä. 

Chilin tulisuuden aiheuttavat kapsaisinoidit, joista tärkein (ja tulisin) on kapsaisiini eli (E)-8-metyyli-N-vanilliini-6-noneeniamidi. Chilien tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla. Puhtaan kapsaisiinin tulisuus on välillä 15 000 000 - 16 000 000 kun taas jalapeñon välillä 2500 - 8000 ja habaneron välillä 100 000 - 350 000. Habaneron luultiin pitkään olevan tulisin mahdollinen chili, mikä kertoo aika paljon puhtaan kapsaisiinin tulisuudesta. Huh!

Kapsaisiini on rasvaliukoinen molekyyli, minkä vuoksi se helposti jää iholle. Varomattoman chilin käsittelyn jälkeen käsien ihoa voi ikävästi poltella. Polttelua voi hillitä hieromalla öljyä käsiin ja pesemällä öljyn sitten pois. Ajatuksena on kapsasiinin liukeneminen öljyyn ja huuhtoutuminen sen mukana. Suusta chilin polttelu häviää parhaiten juomalla rasvaista maitoa; näin ainakin NMSU:n chili-instituutin uuden tutkimuksen mukaan. Suosittu vaihtoehto on myös leivän mussuttelu helpotusta toivottaessa. 

Kapsaisiini eli chilin tulisuuden aiheuttava yhdiste

Inkiväärissä polttavaa tunnetta tuovat gingerolit. Tärkein näistä on 6-gingeroli eli (S)-5-hydroksi-1-(4-hydroksi-3-metoksifenyyli)-3-dekanoni. Gingerolit voivat kuivauksen tai varastoinnin myötä muuttua shoganoleiksi, jotka ovat gingerolien tavoin tulisia, tai jopa niitä tulisempia, yhdisteitä. Lämpökäsittely taas voi aiheuttaa gingerolien muuttumista zingeroleiksi, jotka ovat vain miedosti tulisia yhdisteitä.

Gingeroli tuo polttavuutta inkivääriin

Pippurin tulinen ainesosa on piperiini. Musta-, valko- ja viherpippuri ovat saman pippuri-kasvin marjoja, ja ne eroavat toisistaan vain valmistustavaltaan. Mustapippurissa marjat on poimittu raakoina ja kuivattu auringossa, viherpippurissa raakoina ja pakkaskuivattu, ja valkopippurissa marjat ovat kypsiä. Tämän vuoksi tulisuutta aiheuttaa kaikissa sama piperiini.

Piperiiniä löytyy pippurista

Haihtuvia tulisia yhdisteitä sisältävät esimerkiksi monet kasvitieteellisesti ristikukkaiskasvien joukkoon kuuluvat kasvikset, kuten sinappi, retiisi, piparjuuri ja kaali. Erityisesti raakana nämä ovat polttelevia, ja tämän terävyyden aiheuttavat isotiosyanaatit. Ne ovat siis haihtuvia, minkä voi todeta kuka tahansa wasabi-tahnaa sushi-ravintolassa maistava. Polte tuntuu nimenomaan nenän seutuvilla: wasabi on piparjuuren läheinen sukulainen ja isotiosyanaatithan ne siellä nenässä polttelevat!

Isosyanaatteja muodostuu, kun ihminen (tai eläin) pureskelee kasvia. Kasvit sisältävät glukosinolaatteja sekä myrosinaasi-entsyymiä, joka vapautuu pureskelun myötä. Myrosinaasi aiheuttaa reaktion, jossa glukosinolaateista muodostuu isotiosyanaatteja, sekä joukko muita yhdisteitä. Glukosinolaatteja kasvit valmistavat glukoosista ja tietyistä aminohapoista. Glukosinolaatit on ryhmä perusrakenteeltaan samanlaisia yhdisteitä. Esimerkiki piparjuuren sisältämä glukosinolaatti on nimeltään sinigriini ja vesikrassin puolestaan glukonasturtiili. Samalla tavoin isotiosyanaatit ovat perusrakenteeltaan keskenään samankaltaisia.

Glukosinolaattien perusrakenne. Kaavassa R tarkoittaa sivuketjua, jonka rakenne vaihtelee.

Loppujen lopuksi on vielä huomattava, että ruoan tulisuus on vain yksi osa aistimusta ja kokonaisuus puolestaan se, minkä havaitsemme. Tulisuus tuo aistimukseen elävyyttä, minkä takia monet valmisruoat sisältävät ainakin pieniä määriä tulisia komponentteja. Kasvikset sisältävät satoja eri yhdisteitä, jotka vuorovaikuttavat keskenään ja muodostavat kokonaisuuden jonka ihminen aistii makuna, tuoksuna ja tunteena, eikä näitä voida täysin erottaa toisistaan.

Gluteenittomat mustikka-kardemummamuffinit

Tein pienen mustikkaretken metsään. Mustikkasato on nyt parhaimmillaan; sen kun kauhoo vain poimurilla ämpäriin. Retken aikana minulle valkeni useita elämän perussääntöjä:

1) Hyvä mustikkapaikka on sellainen, jossa on enemmän mustikoita kuin hyttysiä.

2) Jos valitset huonon mustikkapaikan, on hyttyshatun tai -myrkyn käyttö erinomainen vaihtoehto.

3) Ota mukaan ämpäri, jonka kansi pysyy kiinni, tai vaihtoehtoisesti älä ota kantta ollenkaan. Putoilevaa kansi voi aiheuttaa hermojan kiristymistä.

4) Älä ota aurinkolaseja päästäsi poimiessasi mustikoita.

5) Jos otat lasit päästäsi, älä laske niitä vieressäsi olevalle mättäälle.

6) Jos lasket, älä jätä niitä siihen. Myöhemmin voi etsimiseen mennä muutama tovi.

Mustikka-ajasta voi nauttia vaikkapa muffineja leipomalla. Nämä mustikkamuffinit ovat gluteenittomia ja niissä maistuvat mustikat ja kardemumma. Ohjeella tulee 12 muffinia.

1 dl maissijauhoa
3/4 dl täysjyväriisijauhoa
1/2 dl perunajauhoa
1/2 dl tapiokatärkkelystä
1/2 tl ksantaania
TAI
2 3/4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
90 g (1 dl) sulatettua voita
100 g (1/2 prk) kermaviiliä
3 dl mustikoita

Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon voisula ja kermaviili. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Lopuksi lisää mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, lisää ne jäisinä, jotta taikina ei värjäänny. 

Lusikoi taikina 12 muffinivuokaan. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes muffinit saavat hieman väriä pintaansa. Voit kokeilla muffinien kypsyyttä tikulla: siihen ei saa jäädä taikinaa.

Gluteeniton kasvispiirakka

Lähdin viikonlopuksi mummolaan ja perille päästyäni mummo ilmoitti että tänä viikonloppuna on sitten ohjelmassa leivontaa. Paikallisessa kotiseutumuseossa oli nuori laulutaiteilija esittelemässä museota kansanlaulujen avulla ja sinne tarvittiin kahvitarjoilua. Leivoimme suolaista piirakkaa sekä pullaa.

Tapahtuman aikana lopulta satoi ja ihmisiä oli tuskin lainkaan, mutta tulipahan leivottua. Onneksi on pakastin, johon voi ylijäämät säilöä! Tässä ohje kasvispiirakkaan. Paloja tuli 16.

Pohja

240 g tummaa jytte-jauhoseosta

60 g gluteenittomia kaurarakeita

1/2 tl leivinjauhetta

1 tl ksantaania

190 g kylmää voita

1 muna

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Nypi sekaan voi. Lisää muna ja vaivaa taikina tasaiseksi. Jatka vaivaamista noin viiden minuutin ajan, jotta pohjasta ei tule mureneva. Muotoile taikina palloksi ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.

Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperille ja nosta uunipellille. (Voit myös kaulia taikinan pieniksi levyiksi jauhotetulla tasolla ja nostella sitten levyt leivinpaperille ja painaa kiinni toisiinsa. Näin piirakka irtoaa kypsänä paremmin leivinpaperista.)

Pistä haarukalla reikiä pohjaan. Nosta pelti jääkaappiin ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Täyte

4 pientä sipulia

2-3 valkosipulin kynttä

loraus öljyä

250 g miniluumutomaatteja

350 g kesäkurpitsaa

200 g kermaviiliä

2 dl ruokakermaa

4 munaa

3 mozzarellajuustoraastetta

suolaa

mustapippuria

Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja jatka paistamista vielä hetki. Pilko kesäkurpitsa ja halkaise tomaatit.
Sekoita keskenään kermaviili, kerma, munat, juustoraaste ja mausteet.

Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuutin ajan. Levitä pohjalle sipuli, kesäkurpitsa ja tomaatit. Kaada päälle kermaviilii-seos. Paista vielä 25-30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja saa hieman väriä.

Pienet Nyhtökaura-kesäkurpitsapiirakat

Jälleen nyhtökaura-kokeilua! Tällä kertaa tein pieniä piirakoita inkivääri-seesami-lime -nyhtökaurasta. Totesin tämän olevan suosikkimakuni. Lisäksi laitoin piirakoihin kesäkurpitsaa, sillä se alkaa olla sesongissa.

Näppärät pikkuleivonnaiset ovat hyviä esimerkiksi piknik-eväänä, sillä ne voi syödä ilman sen kummempia aseitakin. Ohjeella tuli 12 piirakkaa, kun käytin muffinipeltiä paistamiseen.

Pohjat

150 g kylmää voita

3 dl vehnäjauhoa

1 dl grahamjauhoa

2 rkl seesamin siemeniä

2 rkl vettä
kuivia herneitä tms paistamiseen

Nypi jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja painele taikina kiinteäksi palloksi. Anna jähmettyä jääkaapissa 1/2 tunnin ajan. 

Voitele muffinipellin kolot. Kauli taikina levyksi ja leikkaa siitä hieman koloja suurempia ympyröitä. Painele taikina koloihin. Pistä haarukalla pohjaan reikiä. Laita jokaisen pohjan päälle pala leivinpaperia ja siihen kuivattuja herneitä. Leivinpaperin saa parhaiten aseteltua, jos sen rypistää pieneksi ja sitten avaa. 

Nosta pelti jääkaappiin. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Täyte

1 pieni sipuli

1 rkl öljyä paistamiseen

100 g pala kesäkurpitsaa

125 g inkivääri-seesami-lime -nyhtökauraa

1-2 valkosipulin kynttä

200 g kermaviiliä

2 munaa

suolaa maun mukaan

2 dl (n. 80g) emmental-juustoraastetta

Pilko sipuli ja kuullota se pannulla. Lisää joukkoon valkosipuli ja paista vielä hetki. Paloittele kesäkurpitsa ja pienennä isoimpia nyhtökauran paloja. Sekoita kermaviili, munat ja suola. Lisää sipuli, valkosipuli, juustoraaste, nyhtökaura ja kesäkurpitsa.

Esipaista pohjia 200 asteessa 10 minuutin ajan. Poista leivinpaperi ja herneet. Lisää täyte.

Paista 200 asteessa vielä 15 minuuttia tai kunnes täyte on täysin hyytynyt ja saa hieman väriä pintaansa. 

Miltä maistuu mansikka?

Makeat, punaiset, mehukkaat mansikat ovat vihdoinkin kypsiä poimittaviksi! Ämpäri käteen ja mars mansikkamaalle keräämään ja maistelemaan. Mutta miltä mansikat oikeastaan maistuvat?

Itse asiassa mansikan maku on sekoitus makua ja tuoksua, ja lisäksi aistimukseen vaikuttavat ulkonäkö,suutuntuma ja ääni. Kokonaisuudesta voidaan käyttää termiä flavori.

Marjan ulkonäkö antaa ensimmäisen vihjeen siitä, mitä on tulossa. Jos marja näyttää huonolta, sen luultavimmin myös kokee maistuvan vähemmän herkulliselta siinäkin tapauksessa, että maku on yhtä hyvä kuin komeammassa marjassa. Lisäksi ulkomuoto kertoo, mikä marja on kyseessä: jos mansikka tarjotaan siniseksi värjättynä soseena, on sen makua haastava tunnistaa.

Mikäli maistelija toteaa marjan sellaiseksi että haluaa sen suuhunsa laittaa, voi hän kielensä makusilmuissa aistia makeaa ja hapanta. Mansikka on ennen kaikkea makea, ja tämän ihanan makeuden aiheuttaa sokeri. Erityisen paljon mansikassa on fruktoosia eli hedelmäsokeria, glukoosia eli rypälesokeria, sekä sakkaroosia eli taloussokeria. Happamuutta puolestaan tuovat orgaaniset hapot. Näistä tärkeimpiä ovat sitruuna- ja
omenahappo. Pelkän suussa aistittavan maun perusteella mansikka ei siis juuri eroa esimerkiksi vadelmasta: molemmissa on samoja sokereita ja happoja.

Aromiaineet tuovat mansikoihin ”mansikan maun”. Kemiallisesti aromiaineet ovat haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, ja ne aistitaan nenän hajuepiteelissä. Ensimmäiset aromiyhdisteet löytävät tiensä maistelijan nenään jo mansikoiden ollessa vasta matkalla kohti suuta. Pureskellessa vapautuu lisää aromeja, jotka kulkeutuvat suusta nenään. Tuoksun tärkeyden huomaa vasta sen puuttuessa: kylminä mansikat maistuvat miedommin, sillä kylmistä marjoista haihtuu vähemmän aromeja. Auringon lämmittämät marjat
penkereellä: oh mikä maun täyteläisyys…

Mansikka sisältää kymmeniä, jopa satoja, erilaisia aromiyhdisteitä, eli sen tuoksu on oikeastaan monen aineksen cocktail. Joitain yhdisteitä on vain pienen pieniä pitoisuuksia, toisia taas suurempia. Tärkein osa seosta on furaneoli eli 2,5-dimetyyli-4-hydroksi- 2,3-dihydrofuran-3-oni. Aikamoinen painajainen etenkin jälkimmäinen systemaattinen nimi, vaikka kyseessä on itseasiassa melko pieni ja yksinkertainen molekyyli. Eniten siinä on hiiltä, ja lisäksi vetyä ja happea. 

Furaneoli koostuu neljän hiiliatomin ja hapen muodostamasta renkaasta,
johon on kiinnittynyt hydroksiryhmä (-OH), kaksi metyyliryhmää (-CH3) ja karbonyyliryhmä (=O).
Renkaassa on lisäksi yksi kaksoissidos.

Toinen tärkeä aines on cis-3-heksenoli. Tämä yhdiste tuo tuoreisiin mansikoihin niiden raikkaan, hieman ruohoisen vivahteen. Kuumentaminen tai pakastaminen vähentää huomattavasti cis-3-heksanolin pitoisuutta, minkä vuoksi pakastemansikat eivät maistu ikinä aivan samalle kuin tuoreet. Myös muiden aromiaineiden pitoisuuksissa tapahtuu muutoksia mansikoita käsiteltäessä.

Cis-3-heksenoli koostuu 7 hiiliatomin ketjusta,
jonka päähän on kiinnittynyt hydroksidi-ryhmä (-OH).
 Ketjussa on yksi kaksoissidos.

Tärkeää on myös se, miltä mansikka tuntuu suussa. Jos mansikkaa pitää pureskella kuin porkkanaa ja rouskutus on yhtä kuuluvaa, elämys tuskin on toivottu. Toisaalta ylikypsät tai pakastimessa vettyneet löysät marjatkaan harvoin viehättävät.

Kaiken huipuksi kokonaisuuteen vaikuttavat tilanne ja maistaja. Mansikoihin voi liittyä voimakkaita muistoja, jotka voivat olla hyviä tai vähemmän hyviä. Toiselle kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat juhlanaihe, toinen haluaa pysyä kaukana näistä punasista palluroista.

Kaiken kaikkiaan se miltä mansikka lopulta maistuu, on monesta tekijästä muodostuva kokonaisuus eikä pelkällä kielellä aistittava ominaisuus. Nauttikaa siis kesästä ja mansikoista, esimerkiksi näiden ihanien mansikka-tartalettien muodossa!