keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Punaviini-suklaakakku

Viime viikolla vaihtui valta ainejärjestön hallituksessa; vuoden kestänyt emännän pesti on ohi ja on aika aloittaa varapuheenjohtajan hommat. Jei! 
Viimeiseen kokoukseen tein punaviini-suklaakakkua. Resepti on alunperin katastrofigastronominakin tunnetun Annika Ikosen käsialaa, ja ilmestyi syksyllä Lappeenrannan energia ja elämä -lehdessä. 

Täytteen suhteen poikkesin alkuperäisestä ohjeesta, ja tein kahvikreemin sijaan rommi-mascarponetäytteen. Kakun päälle siivilöin tomusokeria. Lumihiutalekuvio muodostui paperista leikatun lumihiutaleen avulla, joka oli kakun päällä tomusokerin siivilöinnin aikana. Lopputulos oli ihanan mehevä ja suklainen kakku, jota tulee varmasti tehtyä toistekin.



Pohja


3 dl vehnäjauhoa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa

1,5 dl punaviiniä
1 dl vettä
1 dl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa

Päällystä irtopohjavuoka (halk. 20-24 cm) leivinpaperilla Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita nesteet toisessa kulhossa ja yhdistä kuiviin aineisiin. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte


250 g mascarponejuustoa
2 dl tomusokeria
1/2 tl vaniljajauhetta
1 rkl rommia 

Leikkaa kakkupohjaan 1-2 väliä riippuen sen korkeudesta. Itse käytin 24 cm vuokaa, jolloin välejä tuli luontevasti vain yksi. Sekoita täytteen ainekset, tarkista maku ja täytä kakku. Nosta kakku jääkaappiin mehevöitymään mieluiten seuraavaan päivään asti. Koristele tomusokerilla juuri ennen tarjoilua.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Ministerit piparkakkuina



Eilen juhlittiin itsenäisyyspäivää, ja nyt onkin hyvä hetki muistella että keitäs siellä maan johdossa taas olikaan. Nämä piparkakku-ukot ovat vajaan viiden sentin korkuisia ja ne on liimattu pyöreille piparialustoille sulatetun sokerin avulla. Meni aika pipertämiseksi koristelu ja erityisesti silmälasien väkertämisessä kului hyvä tovi.

Eräs kaveri kysyi onko tämä jokin poliittinen kannanotto. No ei ole. Jotain kantaaottavaa oli vain siinä, kun läsnäolijat varasivat minkä ministerin halusivat syödä ja mistä syystä.

Alla vielä lähemmät kuvat piparkakuista. Tästä voi jokainen testata montako ministeriä tunnistaa. ;)






perjantai 25. marraskuuta 2016

Joulusuklaacookiet

Näissä cookieissa on etsitty joulusuklaan tunnelmaa. Siis sellaisen joka maistuu vähän piparille, mantelille ja kuivatulle karpalolle, ja paljon suklaalle. Mikäli kaipaa pikkujouluihin jotain muuta kuin ihan perinteisiä piparkakkuja, tässä on oiva vaihtoehto.

Ohjeesta tulee noin 30 keksiä. 



150 voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 muna
1/2 dl (70 g) tummaa siirappia

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
1 dl (50 g) paloiteltuja manteleita, tai mantelirouhetta
200 g maitosuklaata paloiteltuna
100 g (vajaa 2 dl) kuivattuja karpaloita

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Vatkaa joukkoon vielä siirappi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, maitosuklaa ja karpalot. Sekoita sen verran että aineet ovat juuri ja juuri sekaisin.

Nosta taikina jääkaappiin jjähmettymään noin puoleksi tunniksi. Pyörittele taikina kekseiksi ja paista 180 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes keksit saavat hieman väriä. Maistele jäähtyneinä.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lohikäärmeenhäntä

Syntymäpäiväni on marraskuussa, joten lapsena puolet synttäreistäni oli jonkin asteisia kummitus-hirviö-halloweensynttäreitä. Lohikäärmeen häntäleikettä en kuitenkaan ole aiemmin tehnyt, vaikka kaikkea muuta halloweenherkkua onkin valmistettu. Tänä vuonna olikin siis jo korkea aika kokeilla tätä!


Pohja

3 munaa
1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoa
3/4 dl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
punaista elintarvikeväriä

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Värjää taikina elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Paista 220 asteessa 5-7 minuuttia tai kunnes pohja saa hieman väriä.

Anna jäähtyä ja kumoa sitten sokeroidulle pöydälle. Irrota leivinpaperi varovaisesti.

Täyte


250 g (pakaste) vadelmia
1/2 dl (pakaste) mustikoita 
2 dl vispikermaa
125 g (1/2 prk) mascarpone-juustoa
1 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta

1/2 dl vadelmamehua kostutukseen

Soseuta vadelmat pusertamalla ne siivilän läpi niin, että siemenet jäävät siivilään. Voit myös käyttää valmista vadelmasosetta. Mikäli vadelmat ovat ulkomaalaisia, keitä niitä kaksi minuuttia ja soseuta vasta sitten. Soseuta samoin mustikat.

Vaahdota kerma ja jätä odottamaan. Vatkaa toisessa kulhossa mascarpone vadelmasoseen joukkoon (voi käyttää samaa vatkainta ilman että pesee teriä välissä). Lisää sitruunamehu ja vaniljasokeri. Lopuksi kääntele joukkoon kerma ja vaniljakreemijauhe. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa.

Ota noin 1 dl täytettä ja lisää siihen mustikkasose (näin saat hännän keskelle tummemman punaisen kohdan). Lisää tarvittaessa hieman vaniljakreemijauhetta.

Kostuta pohjaa kevyesti. Levitä vadelmatäyte pohjalle ja yhdelle reunalle vadelma-mustikkatäytettä. 



Rullaa kääretorttu niin, että mustikkatäyte jää keskelle. Kiedo torttu leivinpaperiin ja nosta jääkaappiin jähmettymään mieluiten seuraavaan päivään asti.

Kuorrute


50 g voita
1 1/4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä
350 g vihreää sokerimassaa
vihreää elintarvikeväriä

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vesi ja vihreää elintarvikeväri. Päällystä kääretortun toinen puoli ohuesti voikreemillä ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Kun pinta on kovettunut, käännä torttu ja päällystä toinen puoli.

Kauli sokerimassa kääretortun pituiseksi levyksi. Kääri torttu sokerimassaan ja leikkaa reunat siisteiksi. Maalaa vielä vihreällä elintarvikevärillä suomukuviot pinnalle.


LISÄYS: Täältä löytyy kirjoitus lohikäärmeenlihan käytöstä elintarvikkeena. Kyseessä on elintarviketieteilijöiden ainejärjestö Lipidin blogi, johon  kirjoitin jutun erään tiedekuntamme lihateknologian emeritusprofessorin ja Lipidin kulttuurivastaavan avustuksella. Lohikäärmeen häntää oli tarjolla halloweensitseillä (jossa myös aiemmin postaamani silmämuffinit tarjoiltiin); tälle vuodelle näitä tulikin siis tehtyä useamman kerran, kun kerran pääsi vauhtiin. 


torstai 27. lokakuuta 2016

Sitruunaiset silmämuffinit

Halloween on leipomisen suhteen yksi suosikkijuhlistani. Niin paljon hassunhauskoja (ja välillä hieman hassunkuvottaviakin) leivoksia! Näitä tuijottavia silmiä olen tehnyt monena vuonna; tällä kertaa minimuffineina.

Ohjeella tulee 24 kappaletta, mikäli käytät minimuffinipeltiä. Jos peltiä ei ole saatavilla, kannattaa tehdä useampi pienempiä.



Pohjat


100 voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g (1/2 pkt) sitruunarahkaa
2 rkl maitoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon rahka. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. 

Lusikoi taikina minimuffinivuokiin. Voit myös laittaa taikinan pursotus- tai pakastepussiin, leikata kulmaan rei'än (noin 1 cm halkasija) ja pursottaa; tämä nopeuttaa huomattavasti ja saat taikinan jaettua vuokiin tasaisemmin.

Paista muffineja 200 asteessa 12-14 minuuttia tai kunnes ne saavat hieman väriä. Anna jäähtyä.

Kuorrute


1 1/2 rkl sitruunamehua
2 1/4 dl (135 g) tomusokeria
pieni pala tummaa suklaata 
karkkeja (esim M&M tai Skittles sopivat hyvin)
nestemäistä punaista elintarvikeväriä

Sekoita mehu ja tomusokeri. Lusikoi tai pursota kuorrute muffinien päälle. Paina jokaisen muffinin päälle karkki. Anna kuivahtaa hetki.

Sulata tumma suklaa varovasti mikrossa ja levitä tippa jokaisen silmän keskelle pupilliksi. Maalaa punaisella elintarvikevärillä juovat silmien ympärille.

Juhli halloweenia ja kauhistele silmien tuijotusta!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Vegaaninen sacherkakku

Taas kerran sitseille jälkiruokaa! Tällä kertaa vuorossa oli vegaaninen sacherkakku. Edellisenä iltana ennen sitsejä oli melkoinen leivontaurakka: kahdeksan sacherkakkua yhdessä illassa. Itse juhlapäivänä oli vuorossa enää kuorruttaminen ja koristelu. 

Koristeeksi tein pieniä suklaaperhosia, jotka viimeistelin kultaisella elintarvikevärijauheella. Kakku tarjottiin vaniljajauheella maustetun soijakerman kanssa, mikä mukavasti tasapainotti kakun makeutta. Täytteenä olevaan aprikoosimarmelaatiin lisäsin hieman aprikoosisosetta, jotta kakusta itsestään ei myöskään tulisi liian makea.

Sacherkakku on parhaimmillaan 1-2 päivää leipomisen jälkeen, jolloin aprikoositäyte on ehtinyt imeytyä mukavasti. Suklaakuorrutteen voi tehdä joko edellisenä päivänä tai vasta pari tuntia ennen tarjoilua. Hillolla päällystämisen jälkeen kannattaa joka tapauksessa odottaa ainakin pari tuntia ennen kuin levittää suklaakuorrutetta, jotta hillo on ehtinyt hieman imeytyä ja kuivahtaa kakun pinnalla. Suklaakuorrutteesta tulee näin tasaisempi.

Ohjeella tulee 24 cm vuokaa käytettäessä 12 tuhtia palaa. 26 cm vuokaa voi hyvin myös käyttää, tällöin paloista tulee hieman ohuempia ja hilloa kuluu enemmän.




Pohja


2 1/2 dl kauramaitoa
2 1/4 dl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 dl (175g) sokeria

3 dl (195 g) vehnäjauhoja
1 dl (70 g) perunajauhoa
1 1/4 dl (50 g) kaakaojauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa


Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sekoita kauramaito, rypsiöljy, omenaviinietikka ja sokeri. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet.
Yhdistä seokset, sekoita tasaiseksi ja kaada taikina vuokaan. 

Paista 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä noin tunnin ajan. Jos kakkupohja on keskeltä kohonnut reunoja korkeammaksi, voi sitä tasoittaa hieman veitsellä ennen hillon lisäämistä.


Täyte


3/4 dl aprikoosimarmelaatia

1/2 dl aprikoosisosetta

Lämmitä aprikoosimarmelaatia ja -sosetta kattilassa kunnes seos muuttuu juoksevammaksi (älä kuumenna kiehuvaksi!). Levitä marmelaati kakulle, anna jäähtyä ja nosta kakku jääkaappiin lepäämään vähintään kahdeksi tunniksi, mieluiten yön yli, ennen suklaalla kuorruttamista. 

Kakku on parhaimmillaan 1-2 päivää pohjan leipomisen ja hillon lisäämisen jälkeen riippumatta siitä, milloin suklaakuorrutteen tekee. Eli jos tässä vaiheessa odottaa vain pari tuntia, kannattaa kakku jättää suklaakuorrutteen kanssa jääkaappiin seuraavaan päivään asti.

Kuorrute


100 g tummaa suklaata
40 g leivontamargariinia

Sulata suklaa ja margariini kattilassa miedolla lämmöllä. Levitä kuorrute kakulle tasaiseksi kerrokseksi lastan avulla. Kun kuorrute on jähmettynyt, voit halutessasi leikata kakun terävällä veitsellä paloiksi. Leikkaamista helpottaa jos hieman lämmittää veistä esimerkiksi kuuman veden avulla. 

Tarjoa kakku vaniljajauheella maustetun soija- tai kaurakerman kanssa.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Pokemonkakku

Tämän kakun tein oikeastaan jo muutama viikko sitten siskoni poikaystävän syntymäpäiville. (Ei siis lasten synttäreille, kuten voisi äkkiseltään kuvitella.) Sisko heitti vitsillä viikkoa ennen synttäreitä, että voisi tehdä pokemonkakun... Sellainen lopulta tulikin.

Kuorrute on tehty sokerimassasta, jonka alla on voikreemi. Tarvittavan sokerimassan määrä riippuu paljolti siitä kuinka ohueksi sen kaulii. Sokerimassasta kannattaa kaulia reilusti tarvittavaa isompi pala, jolloin reunoihin ei jää laskoksia niin herkästi.

Ohje on gluteeniton, mutta mikäli tälle ei ole tarvetta, voi pohjaan käyttää yhtä hyvin vehnäjauhoja. Kakkua oli syömässä noin 15 henkilöä, ja montaa palaa ei jäänyt.

Pohja


5 munaa
2,5 dl sokeria
2,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läppi. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes pohja saa hieman väriä.

Anna jäähtyä ja leikkaa pohja sopiviin palasiin. Kakku kannattaa koota pyöreään kulhoon (halkaisija noin 25 cm), joka on vuorattu tuorekelmulla.
Esimerkiksi salaattikulho käy hyvin.


Valkosuklaa-vadelmatäyte


400 g pakastevadelmia
5 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata (tarkista gluteenittomuus)
250 g mascarpone-juustoa
3 rkl sitruunamehua
1/2 dl vaniljakreemijauhetta

2 dl vadelmamehua kostutukseen 

Mikäli käytät ulkomaalaisia vadelmia, kuumenna vadelmat kattilassa kiehuvaksi ja keitä 2 min ajan. Paseeraa kuuma vadelmasose siivilän läpi niin, että siemenet jäävät siivilään. Anna jäähtyä. Mikäli vadelmat ovat kotimaisia, ei kuumennus ole välttämätön, vaan voit siirtyä suoraan paseeraukseen heti, kun vadelmat ovat sulaneet.

Sulata valkosuklaa. Vaahdota kerma ja jätä odottamaan. Sekoita vadelmasoseen joukkoon mascarpone, sitruunamehu, valkosuklaa ja vaniljakreemijauhe. Kääntele lopuksi sekaan kerma.

Kokoa kakku kulhoon ja anna sen asettua jääkaapissa yön yli. Kumoa kakku kakkualustalle.


Voikreemi


100 g voita
2 1/2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1-2 rkl vettä

Vaahdota voi, tomusokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Lisää lopuksi vesi. Levitä ohut kerros voikreemiä kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa 1/2 tunnin ajan. Tämän kerroksen tarkoitus on sitoa kakunmurut. Levitä sitten toinen tasaisempi kerros.


Kuorrutus


400 g punaista sokerimassaa
400 g valkoista sokerimassaa
100 g mustaa sokerimassaa

Päällystä puolet kakusta valkoisella ja puolet punaisella sokerimassalla. Kauli siis ensin valkoinen massa levyksi, leikkaa veitsellä reuna tasaiseksi ja asettele kakun päälle, niin että puolet kakusta peittyy. Toista sama punaisella massalla.


Tee sitten mustasta massasta nauha ja iso ympyrä kakun päälle. Muotoile kaksi pienempää ympyrää valkoisesta sokerimassasta ja aseta ne mustan ympyrän päälle.