tiistai 22. maaliskuuta 2016

Rakennelmia pääsiäispipareista

Joulun alla monet tekevät piparkakkutaloja. Sellaiselle piparkakkutalofanille kuin minä ei kuitenkaan yksi kerta vuodessa riitä, vaan keksitaloja tulee rakennettua useampikin vuodessa. Nämä talot on rakennettu pääsiäispiparitaikinasta ja koristeltu pääsiäiskarkeilla (pupujussin ja pupuneidin kevätrakeilla) ja tomusokerikuorrutteella.

Pääsiäiskertomus 

 

Viime vuonna kuvasin piparkakuilla pääsiäisen tapahtumia. Rakennelmista löytyvät viimeinen ehtoollinen, Getsemanen puutarha, Golgata ja tyhjä hauta. Golgatasta eräs tuttuni totesi että "ompas verinen!" Itsehän olin ajatellut että punaisia kiviä.. Niin sitä tulee sokeaksi omille tekeleilleen.



Tulkintani eri henkilöistä poikkeaa ehkä hieman perinteisestä käsityksestä, mm. Johannekselle kuvatun sinisen irokeesin osalta.

 

Korona


Tänä vuonna päädyin kuvaamaan Viikin kampuksella sijaitsevan infokeskus Koronan. Tiettyjä taiteellisia vapauksia otin, erityisesti värityksen suhteen. Noh, kämppikseni katsoi ohimennen luomustani ja kysyi "onko tuo täytekakku?" Ei ollut.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti